Kuha on monelle suomalaiselle kalastajalle se laji, joka erottaa harrastelijan konkarista – se vaatii oikean syvyyden, oikean tekniikan ja usein oikean kellonajan löytämistä. Tässä artikkelissa käydään läpi, miten kuhaa kannattaa lähestyä syvänteissä, millaisilla jigeillä ja vieheillä saalista tulee, ja miksi moni parhaista kuhista nousee veneeseen vasta hämärän laskeuduttua.
Miksi kuha on eri peli kuin hauki tai ahven
Kuha ei käyttäydy kuten muut petokalamme. Se ei jahtaa saalista rannan tuntumassa yhtä innokkaasti kuin hauki, eikä se ole yhtä opportunistinen kuin ahven. Kuha viihtyy sameassa, hämärässä vedessä ja sen silmät on rakennettu näkemään heikossa valossa – tämä yksi seikka selittää suuren osan lajin kalastuksen erityispiirteistä.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kuhaa kannattaa hakea syvemmältä ja himmeämmästä vedestä kuin monia muita lajeja. Kirkkaana kesäpäivänä kuhaparvi voi seistä tiiviisti pohjan tuntumassa 8–15 metrin syvyydessä, kun taas hauki saman järven lahdenpohjukassa patikoi kasvillisuuden seassa parin metrin syvyydessä.
Syvänteet – kuhan päiväkoti
Kesäisin ja syksyisin kuhaa kannattaa etsiä ensisijaisesti syvänteiden reunoilta, töyräiltä ja pohjan muodonvaihdoksista. Tasainen, tylsä pohja ei houkuttele kuhaa yhtä hyvin kuin äkkijyrkkä pudotus, hiekkasärkän reuna tai kivikon ja mudan raja.
Kaikuluotain on tässä työssä korvaamaton apuväline. Sen avulla näkee sekä pohjanmuodot että kalaparvet, ja moni kokenut kuhamies käyttää enemmän aikaa luotaimen tuijottamiseen kuin itse heittelyyn ennen kuin ensimmäinen jigi laitetaan veteen. Tyypillinen virhe aloittelijalla on jäädä kalastamaan yhteen kohtaan liian pitkäksi aikaa, vaikka luotain ei näytä merkkejä kalasta – kuha liikkuu parvissa, ja kannattaa mieluummin ajaa hitaasti pitkin syvännettä kunnes parvi löytyy.
Suomen järvi- ja vesistöverkosto on tässä suhteessa poikkeuksellisen antelias: maassamme on yli 188 000 järveä, ja lähes jokaisesta suuremmasta järvestä löytyy kuhalle sopivia syvänteitä. Samat periaatteet pätevät myös Itämeren rannikkovesillä, joissa kuhaa esiintyy runsaasti erityisesti matalampien merenlahtien ja saariston väliin jäävillä syvemmillä alueilla.
Jigit ja jigipäät – paino ratkaisee
Jigaus on kuhan kalastuksen peruskeino, ja sen suosio Suomessa ei ole sattumaa – tekniikka sopii erinomaisesti juuri niihin syvänteisiin ja virtapaikkoihin, joita kotimaisista vesistä löytyy. Jigipään paino valitaan syvyyden ja virtauksen mukaan: mitä syvemmällä ja mitä enemmän virtaa, sitä painavampi pää tarvitaan, jotta tuntuma pohjaan säilyy koko ajan.
Käytännön nyrkkisääntönä 8–12 metrin syvyydessä tyynellä säällä toimii usein 10–15 gramman jigipää, kun taas tuulisella säällä tai virtapaikassa paino voi nousta 20–25 grammaan asti. Liian kevyt pää on yleisin aloittelijan virhe – jigi ajelehtii tuulessa ja veneen liikkeen mukana, eikä kalastaja enää tiedä missä viehe todellisuudessa on.
Jigin runko-osana toimii tyypillisesti pehmeä muovi- tai silikonikalaus, joka kiinnitetään jigipäähän. Uistelu- ja vetokalastusvälineitä myyvistä liikkeistä löytyy laaja valikoima erikokoisia ja -värisiä vaihtoehtoja – katso lisää vaapun ja vieheen koon ja uintisyvyyden valinnasta, sillä samat periaatteet pätevät pitkälti myös jigikalastukseen. Perusvärinä toimii sameassa vedessä hyvin kirkkaat ja kontrastiset sävyt, kun taas kirkkaassa vedessä luonnollisemmat, hillityt värit ovat usein tehokkaampia.
Jigausvapa, kela ja siima
Kuhan jigaukseen sopii parhaiten napakkakärkinen jigivapa, joka välittää pohjakosketuksen ja varovaisen syönnin tarkasti käteen. Liian pehmeä vapa peittää alleen juuri ne hienovaraiset nykäisyt, joilla kuha usein ilmoittaa kiinnostuksestaan.
Kelaksi käy avokela, mutta moni kokenut kuhamies suosii myös multiplier-kelaa erityisesti veneestä pystyjigatessa, koska se antaa tarkan hallinnan siiman ulosannosta. Siimaksi suositellaan ohutta kuitusiimaa, joka ei veny ja välittää pohjakosketuksen sekä nipin selvästi paremmin kuin monofiilisiima. Kuitusiiman perään kannattaa lisäksi laittaa 1–2 metrin fluorokarbonisiimasta tehty perukoraina, sillä kuhan hampaat ja karhea kitalaki hankaavat kuitua yllättävän tehokkaasti.
Yöpyynti – kuhan suosikkiaika
Yksi yleisimmistä väärinkäsityksistä on, että kuhaa kannattaa kalastaa samaan aikaan kuin muitakin petokaloja, eli aamu- ja iltahämärässä. Todellisuudessa kuha on monella vedellä aktiivisimmillaan vasta pimeän tultua, ja parhaat saaliit tehdään usein keskiyön tienoilla tai aivan aamuyöstä.
Tämä johtuu suoraan kuhan silmän rakenteesta: heikossa valossa se näkee saaliinsa selvästi paremmin kuin esimerkiksi särki tai muu pikkukala, jota se saalistaa. Kesäisin, kun valoisaa aikaa on Suomessa runsaasti, todellinen pimeä hetki voi jäädä lyhyeksi – silti moni kuhaveneilijä lähtee vedelle tarkoituksella vasta iltamyöhällä.
Yöpyynnissä kannattaa panostaa erityisesti valaistukseen ja turvallisuuteen: hyvä otsalamppu, toimiva veneen valaistus ja pelastusliivit ovat perusvarustusta. Vaatetuksen kannalta yöt viilenevät nopeasti veden päällä myös keskikesällä, joten lämpimämpi kerrastovaate kannattaa pakata mukaan vaikka päivällä olisi hellettä.
Kalastuslupa ja alamitta – muista säännöt
Kuhan kalastus vaatii käytännössä aina paitsi valtion kalastonhoitomaksun myös vesialuekohtaisen luvan, sillä kuha ei kuulu jokamiehenkalastusoikeuden piiriin onkimisen ja pilkkimisen tavoin. Kalastonhoitomaksu peritään 18–64-vuotiailta, ja monilla vesillä tarvitaan lisäksi erillinen viehekalastuslupa esimerkiksi Metsähallituksen Eräluvat-järjestelmän kautta tai paikalliselta osakaskunnalta.
Kuhalla on lisäksi alamitta, joka vaihtelee vesistöittäin – yleisin alamitta on 42 senttimetriä, mutta osalla vesistä sovelletaan tiukempaa 45 tai jopa 50 senttimetrin rajaa paikallisen kalastusrajoituksen mukaan. Alamitta kannattaa aina tarkistaa juuri sen vesistön osalta, jolla aikoo kalastaa, sillä rajoitukset löytyvät helposti esimerkiksi kalastuslupia ja vesialuekohtaisia sääntöjä käsittelevästä oppaasta.
Yleinen virhe: liian nopea vetonopeus
Moni aloittelija yrittää kalastaa kuhaa samalla vauhdilla kuin haukea uistellessa, mutta kuha reagoi tyypillisesti paljon hitaampaan ja rauhallisempaan liikkeeseen. Jigiä pudotellaan pohjaan asti, nostetaan lyhyellä, terävällä rannenykäyksellä ja annetaan pudota takaisin vapaasti – suurin osa syönneistä tapahtuu juuri pudotuksen aikana, ei noston yhteydessä. Sama hidas ja harkittu ote pätee myös vetouistelussa, josta löytyy tarkempia vinkkejä vetonopeuden ja syvyyden hallinnasta kertovasta artikkelista.
Usein kysytyt kysymykset
Mikä on paras jigipään paino kuhan kalastukseen?
Yleisin toimiva vaihtoehto on 10–15 grammaa noin 8–12 metrin syvyydessä tyynellä säällä. Tuulisella säällä tai virtaavassa vedessä paino kannattaa nostaa 20–25 grammaan, jotta tuntuma pohjaan säilyy.
Kannattaako kuhaa kalastaa yöllä myös syksyllä?
Kyllä, mutta syksyllä kuha voi olla aktiivinen myös päiväsaikaan veden viiletessä ja samentuessa. Yöpyynti kannattaa kuitenkin edelleen, sillä kuhan näkökyky suosii hämärää ja pimeää läpi vuoden.
Tarvitsenko kuhan kalastukseen erityisen luvan?
Kyllä. Kuhan kalastukseen tarvitaan valtion kalastonhoitomaksu sekä useimmiten erillinen vesialuekohtainen viehekalastuslupa, sillä kuha ei kuulu maksuttoman onkimis- ja pilkkimisoikeuden piiriin.
Yhteenveto
Kuhan kalastus palkitsee kärsivällisen ja tarkan kalastajan: syvänteiden ja pohjanmuotojen tunteminen, oikean painoinen jigi ja rauhallinen tekniikka vievät pitkälle. Yöpyynti kannattaa nähdä mahdollisuutena, ei rasitteena – se on usein juuri se hetki, jolloin isoimmat kuhat liikkuvat. Muista tarkistaa vesistökohtainen alamitta ja lupa-asiat ennen reissua, niin kesäyön kuhareissusta jää mieleen vain onnistunut saalis.
